sunnuntaina, joulukuuta 10, 2006
SPR:n perheenyhdistämisseminaari
Perheenyhdistämiseen liittyviä käytännön epäkohtia
SPR korosti, ettei pakolaisen perheenyhdistäminen aina toteudu Suomessa kaikille siihen oikeutetuille. SPR:n pakolaistyön suunnittelija Ann-Charlotte Sirén-Borrego kertoi perheenyhdistämismenettelyyn liittyvistä ongelmista. Vaikeuksia perheenyhdistämistä hakeville aiheuttaa muun muassa se, että Suomen lähetystöt ovat usein pitkän matkan päässä, jopa toisessa maassa. Lisäksi lasten ja naisten saattaa olla vaikeaa tai mahdotontakin matkustaa yksinään. Matkustamiseen liittyy kalliiden matkakulujen lisäksi myös kieli- ja viisumiongelmia. Monissa maissa postin kulku ei ole luotettavaa. Lähetystöt taas joutuvat usein käsittelemään hakemuksia minimihenkilöstöllä ja – resursseilla. Jos hakija ei pääse haastatteluun, hakemus saattaa raueta tai Ulkomaalaisvirasto voi tehdä asiassa kielteisen päätöksen.
Ulkomaalaisviraston ylitarkastaja Leena Turku kertoi perheenyhdistämismenettelystä Ulkomaalaisvirastossa. Oleskeluluvan myöntäminen selvitetään yleensä asiakirjanäytön perhesiteestä sekä hakijoiden kuulemisen perusteella. Usein pyydetään myös kirjallisia lisäselvityksiä ja tarvittaessa tehdään DNA-tutkimus tai pyydetään viranomaislausuntoja. Laki suosittaa yhdeksän kuukauden käsittelyaikaa, mutta Turun mukaan se ei ole aina realistista, vaikka siihen toki pyritään.
Ulkomaalaislain mukaan perheenyhdistämistä hakevalla ei ole toimeentuloedellytystä eikä hänen ja hänen omaistensa tarvitse korvata perheenyhdistämisestä aiheutuvia kuluja, jos perheen kokoajalla on turvapaikka tai oleskelulupa suojelun tarpeen perusteella (A-status, niin sanotun B-luvan saaneen perheenjäsenille ei voida myöntää oleskelulupaa perhesiteen perusteella). Muutamien puhujien ja muiden osallistujien mukaan viranomaisilla on kuitenkin toisinaan erilaisia tulkintoja siitä, milloin hakijalle ja hänen perheelleen korvataan perheenyhdistämisestä aiheutuvat kulut (matkat, tulkkipalvelut jne.).
Sisäministeriön lainsäädäntöneuvos Jorma Kantola totesi kommenttipuheenvuorossaan, ettei viimeaikaisen lainsäädännön tarkoitus ole ollut rajoittaa ilman huoltaa Suomeen tulleiden lasten perheenyhdistämistä Suomessa. Kantolan mukaan lapsen etua ei ole mahdollista määritellä nykyistä tarkemmin laissa, sillä lapsen etua ei voida määritellä yleispätevästi. Yleensä lapsen etu on esimerkiksi, että tiedetään, missä vanhemmat ovat.
Perheenjäsenten jäljittäminen ja tuleva lakimuutos
Ulkomaalaisviraston ylitarkastaja Monica Harju kertoi ilman huoltajaa olevien turvapaikanhakijalasten vanhempien jäljittämisestä ja ensi vuoden alussa voimaan astuvasta lakimuutoksesta, jonka mukaan jäljittäminen on jatkossa UVIn vastuulla. UVIssa on meneillään hanke, jossa valmistellaan jäljittämisen aloittamista. UVI tulee tekemään ostopalvelusopimuksen jäljittämisestä kansainvälisen järjestön kanssa. Mahdollisia tahoja ovat Across Borders, ISS, IOM ja Suomen lähetystöt. Käytännössä jäljittäminen käynnistettäisiin turvapaikkaprosessin alussa.
Ulkomaalaislain muutosesityksessä huomioidaan jäljittämisen luottamuksellisuus ja vaitiolovelvollisuus. Jäljittämisen tarkoituksena on auttaa lasta saamaan uudelleen yhteys vanhempaan/huoltajaan sekä edesauttaa UVIn päätöksenteon perustumista tosiasioihin. Jäljittäminen voi kohdistua lapsen kotimaahan tai kolmanteen maahan. Yleinen ongelma on se, että tietoja ei saada tai niiden saaminen kestää kauan, mutta UVI pyrkii kuitenkin pysymään säädetyissä käsittelyajoissa. UVI kertoo lapsen edustajalle jäljittämisestä saamansa tiedot, ja edustaja päättää, miten lapselle kerrotaan asiasta (esim. vanhemman kuolema).
Pakolaisneuvonnan vanhempi lakimies Kirsi Hytinantti toi kommenttipuheenvuorossaan esiin lapsen vanhempien jäljittämiseen liittyviä mahdollisia epäkohtia. Miten voidaan esimerkiksi varmistaa, että ulkomailta saadut tiedot ovat luetettavia? Entä kuka tietoja voi antaa? Tietävätkö vanhemmat, että lapsi on hakenut turvapaikkaa? Jäljittämisestä päätettäessä tulisi ottaa huomioon, että lapsi voi paeta vanhempiaan esim. kunniaväkivaltaan ja ihmiskauppaan liittyvissä tilanteissa. Toisaalta jäljittäminen voi aiheuttaa vaaraa myös perheenjäsenille. Lapsi ei kaikissa tapauksissa ehdi kommentoida hänestä saatuja tietoja ennen turvapaikkapäätöksen tekemistä. Jäljittäminen voi lisäksi hidastaa turvapaikkatutkintaa ja johtaa virheelliseen päätökseen. Jäljittämistä ei koskaan pitäisi tehdä lapsen tai edustajan suostumuksen vastaisesti.
Punaisen Ristin henkilötiedustelu
SPR:n suunnittelija Aki Väilä kertoi Punaisen Ristin henkilötiedustelusta. Henkilötiedustelua käytetään silloin, kun muut tavat perheyhteyden palauttamiseksi eivät ole toimineet. Punainen Risti ei osallistu turvapaikkapäätöksiin eikä voi ottaa jäljityspyyntöjä viranomaisilta. SPR:n jäljittämisen tarkoitus on humanitaarinen ja se tulee jatkossakin pysymään erillisenä prosessina viranomaisten tekemistä jäljittämisistä.
Yksintulleen lapsen kohdalla jäljityspyynnön voi tehdä vain lapsi/lapsen edustaja tai sosiaalityöntekijä. Tänä vuonna on pantu vireille 20 uutta alaikäisten henkilötiedustelua. Lisäksi 14 tapauksessa alaikäistä etsitään ulkomailta. Onnistumisprosentti kaikissa hauissa on noin 45, mutta lasten osalta ei ole erillistä tietoa. Sekä SPR että UVI kehottivat jatkossa käyttämään hakuja molempien tahojen kautta.
Lapsen asema ryhmäkodissa
Espoon kaupungin edustajat Aino-Marja Kairamo ja Anne Niittylä kertoivat lapsista, jotka eivät saa perhettään Suomeen, mutteivät myöskään voi käytännössä palata perheidensä luokse esim. Afganistaniin, Irakiin tai Somaliaan. Espoossa on myös nuoria, jotka ovat saaneet kielteisen perheenyhdistämispäätöksen vasta 1,5 vuotta DNA-testien ottamisen jälkeen.
Ryhmä- ja perheryhmäkodit tarkoitettiin alun perin väliaikaiseen asumiseen, mutta viime vuosina kodit ovat alkaneet täyttyä kielteisen perheenyhdistämispäätöksen saaneista nuorista. Näiden nuorten olisikin hyvä päästä lastensuojelun piiriin, ja he tarvitsevat muutakin kuin asumispalveluja.
Viranomaisten välinen tiedonantovelvollisuus
Ensi vuoden alussa voimaan astuvaan ulkomaalaislain muutokseen sisältyy myös niin sanottu tiedonantovelvollisuus eri viranomaisten kesken. Käytännössä Ulkomaalaisvirasto voi esimerkiksi pyytää ryhmäkotien ja vastaanottokeskusten henkilökunnalta tietoja lapsen iästä ja henkilöllisyydestä sekä sukulaisten olinpaikasta. Sosiaalityöntekijä Jaana Sikiö SPR:n Turun vastaanottokeskuksesta ja edustajana toimiva Minna Virta pohtivat lakimuutoksen vaikutusta ryhmäkotien ilmapiiriin sekä sosiaalityöntekijän ja edustajan väliseen yhteistyöhön.
Sikiö ja Virta korostivat, että on tärkeää tehdä ero turvapaikkaprosessin ja lapsen arjen välillä. Luottamus henkilökunnan ja lasten välillä on avainasemassa työn onnistumisen kannalta, ja vaarana onkin, että luottamuksellinen ilmapiiri kärsii tiedonantovelvollisuudesta. Sikiön ja Virran mukaan vaikuttaa siltä, ettei vastaanottokeskusten henkilökunnalle ole vielä oiken selvinnyt, miten he voivat auttaa UVIa. Yleensä lapset tietävät, missä vanhemmat ja sukulaiset ovat, ja he antavat eri tahoille samat tiedot. Voiko uusi lakipykälä kuitenkin aiheuttaa salailua, vanhempien piileskelyä tai pelkoa olla yhteydessä vanhempiin?
Myös niin sanottu ankkurilapsi-ilmiö nousi esiin seminaarin loppupuolella. Ulkomaalaisviraston edustaja selvitti, että päätöksenteossa suhtaudutaan kriittisesti lapsiin, jotka on lähetetty maahan tarkoituksena koko perheen maahantulo. Sisäministeriön edustaja mainitsi myös, että jos lapsi ei halua jäljittää vanhempiaan, on kyseessä mahdollisesti ”ankkurilapsi”. Toisaalta esimerkiksi Lastensuojelun Keskusliiton Taina Martiskainen nosti esiin Vuoden pakolaisnaisen ja monet muut vastaavat tapaukset, joissa turvapaikanhakijalapsen pakomatkan tarkoituksena on nimen omaan ollut saada myös perheensä turvaan, mutta se ei silti tarkoita sitä, etteivät sekä lapsi että hänen perheensä olisi todellisessa suojelun tarpeessa.
Tutkimustuloksia pakolaisnuorten perheenyhdistämisistä
Kansainvälisen työn diakoni Sari Koistinen esitteli pakolaisnuorten perheenyhdistämistä käsittelevän Pro gradu-työnsä tuloksia. Koistinen haastatteli tutkimustaan varten yhdeksää Suomeen ilman huoltajaa tullutta somalinuorta, joista yksi oli mukana tilaisuudessa kertomassa omia kokemuksiaan.
Koistisen mukaan perhe vahvistaa nuoren myönteisen identiteetin kehittymistä kahden kulttuurin välissä. Koistisen tutkimilla nuorilla koulun merkitys korostui kotoutumisessa, sillä useimmilla ei ollut juurikaan kodin ulkopuolisia harrastuksia. Nuoret kokivat elämän ilman perhettä turvalliseksi, mutteivät onnelliseksi. Varsinkin äidin tärkeys perheenyhdistämisessä tuli esiin tutkimuksessa. Vaikka joillakin nuorilla olikin ollut perheenyhdistämisen jälkeen esim. elämäntapoihin ja rahankäytttöön liittyviä ristiriitoja perheen kanssa, he kokivat huolien ja stressin vähentyneen sekä kouluun ja kotoutumiseen keskittymisen helpottuneen. Omista kokemuksistaan kertonut nuori toi esiin muun muassa perheenyhdistämisprosessin hitauteen liittyviä epäkohtia: hänen perheenjäseniään kuoli ja kaksi veljeä ehti tulla täysi-ikäiseksi neljä vuotta kestäneen perheenyhdistämisprosessin aikana.
Lopuksi
SPR:n seminaari onnistui kokoamaan yhteen mielenkiintoisia ja uusiakin puhujia sekä yleisöön laajan kirjon alan ihmisiä. Lopputuloksena oli kattava päivitys tämänhetkiseen sekä tulevaankin tilanteeseen perheenyhdistämiskäytännöissä Suomessa. Eri tahojen kokoamista yhteen ja monipuolista keskustelua tarvitaan jatkossakin, sillä puheenvuoroista ilmeni paikoin, kuinka eri osapuolilla saattaa olla melko erilaiset, jopa vastakkaiset, näkemykset käsitellyistä asioista. Suosittelen SPR:n seminaareja jatkossakin!
Monet puhujat jakoivat puheenvuorostaan kirjallisen version, joten hyödyllistä lisämateriaalia on saatavailla seminaariin osallistuneilta (Jukka, Markus, Anna).
Katso myös SPR:n tiedote seminaarista osoitteesta www.redcross.fi/ajankohtaista/uutiset/perheenyhdistaminen.
SPR työstää seminaarista myös raportin, joka ilmestyy myöhemmin.
