Pakolaisryhmä

Turvapaikanhakijoista käydään paljon keskustelua pääasiassa viranomaisten näkökulmasta. Sisäministeri Kari Rajamäki on toistuvasti puhunut niin turvapaikkashoppailijoista kuin nyttemmin turvapaikkakiertolaisistakin. Rajamäki on myös antanut ymmärtää Suomen turvapaikkapolitiikan olevan liberaalia ja turvapaikkajärjestelmän väärinkäytön olevan merkittävä ongelma.

Todellisuudessa Suomen turvapaikkapolitiikka on yksi Euroopan tiukimmista. Turvapaikanhakijoita tulee Suomeen hyvin vähän ja vielä harvempi heistä saa turvapaikan. Viime vuonna turvapaikanhakijoita oli 3 574, ja turvapaikkoja myönnettiin 12 kappaletta. Turvapaikan sai siis n. 0,3 % hakijoista. Tänä vuonna turvapaikanhakijoiden määrä on vähentynyt n. 40 %.

Suuri osa kielteisen päätöksen saaneista on tullut Suomeen jonkin toisen Euroopan unionin maan kautta tai hakenut turvapaikkaa ensin jostakin toisesta EU-maasta. Dublin-asetuksen nojalla nämä hakijat käännytetään takaisin siihen maahan, johon he ovat ensimmäiseksi unionin alueella päätyneet. Amnestyn ja useiden muiden järjestön tekemät tutkimukset osoittavat kuitenkin, että monissa EU-maissa hakijat eivät pääse oikeudenmukaiseen käsittelyyn. Tämä tieto ei kuitenkaan ole estänyt Suomea käännyttämästä ihmisiä sellaisiinkin maihin, joissa turvapaikanhakijoiden tilanteen tiedetään oleva täysin kestämätön, kuten Kreikkaan.

Niin sanotussa turvapaikkakiertolaisuudessa onkin kyse vain siitä, että kaikissa EU-maissa ei ole mahdollisuutta oikeudenmukaiseen käsittelyyn. Siten kansainvälistä suojelua etsivien ainoa mahdollisuus on usein hakea turvapaikkaa toisesta EU-maasta. Turvapaikan hakeminen on keskeinen ihmisoikeus, jota viranomaisten tulee kunnioittaa. Turvapaikanhakijoiden jatkuva leimaaminen luo kasvualustaa rasismille ja muukalaisvihalle eikä ole hyväksyttävää missään olosuhteissa. On erittäin huolestuttavaa, että epäasiallisia ja negatiivisia kielikuvia käyttävät viranomaiset aina ministeriä myöten.

Se, mistä pitäisi puhua paljon nykyistä enemmän, on monien turvapaikanhakijoiden vaikea tilanne myös Suomessa. Oleskelulupia myönnettiin 597 hakijalle eli noin kuudesosalle hakijoista. Näistä noin puolet oli tilapäisiä lupia. Tämä ns. b-lupa muodostaakin yhden Suomen turvapaikkajärjestelmän vaikeimmista ongelmista. Tilapäiset luvat epäävät monet keskeiset inhimilliseen elämään kuuluvat oikeudet, kuten oikeuden työntekoon ja peruspalveluihin. Tämä merkitsee epävarmaa elämää.

B-luvalla tarkoitetaan siis sellaista tilapäistä oleskelulupaa, joka myönnetään, kun ulkomaalaisen kotimaata pidetään turvallisena, mutta käytännön syyt, kuten vaikkapa huonot liikenneyhteydet tai hakijan heikko terveydellinen tila estävät palauttamisen. Näitä lupia on myönnetty pääasiassa Somaliasta, Afganistanista ja Irakista tulleille hakijoille.

Koska b-lupa ei oikeuta kuntapaikkaan, osalta nuorista ja lapsista on evätty pääsy peruskouluun. Monien peruspalveluiden, kuten terveydenhoidon käyttö on vaikeaa. Yksin Suomeen tulleet alaikäiset joutuvat elämään myös erossa perheestään, koska heillä ei ole oikeutta perheenyhdistämiseen. Matkustaminen on hyvin vaikeaa, koska normaalia ulkomaalaispassia ei myönnetä. Koska väliaikaisten oleskelulupien saaneilla, ei ole monia tavallisen elämän kannalta välttämättömiä perusoikeuksia, niitä ei tulisi käyttää kuin hyvin perustelluissa poikkeustapauksissa.

Onkin huomattava, että usein ongelmat maahanmuuttopolitiikassa eivät ole välttämättä lainsäädännössä vaan käytännön soveltamisessa. Turvapaikkahakemukset käsittelevän ulkomaalaisviraston mukaan b-luvan saaneilla ei ole perusteita saada turvapaikkaa tai kansainvälistä suojelua. Palauttamisen este olisi vain tekninen.

Kuitenkin YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n viimeisimmän kannan mukaan Etelä- ja Keski-Somaliasta tulleille turvapaikanhakijoille tulisi myöntää turvapaikka tai muuta suojelua. Jokainen uutisia seuraava lienee kuullut myös aivan viimeaikoinakin useita kuolonuhreja vaatineista yhteenotoista niin Irakissa, Afganistanissa kuin Somaliassa. Amnestyn mukaan käytäntö onkin kyseenalainen, sillä monien b-luvan saaneiden turvapaikanhakijoiden kotimaan ihmisoikeustilanne on huono.

B-lupa myönnetään monesti hyvin pitkänkin hakuprosessin jälkeen. Lupa myönnetään kerralla vuodeksi ja se voidaan uusia kerran. Koska näiden maiden tilanne on se mikä on, onkin todennäköistä, että suurin osa niistä, joille b-lupa on myönnetty tulevat jäämään Suomeen. Kotouttamispolitiikan tärkeyttä on painotettu kerta toisensa jälkeen maahanmuuttopoliittisessa keskustelussa. Mitenköhän kahden vuoden odottelu ilman koulutusta ja työtä edesauttaa kotoutumista?

Useat eri tahot Amnestyn lisäksi ovat tuoneet b-lupien ongelmallisuuden esiin. Tampereella ja Turussa asuvat b-lupalasiset ovat tehneet vetoomuksen päättäjille ja kertoneet kohtaamistaan ongelmista. Rasismin vastaisena päivänä maaliskuussa useat järjestöt ja b-lupalaiset marssivat yhdessä nykyistä käytäntöä vastaan. Pakolaisneuvonta on ottanut asiaan kriittisesti kantaa jo useamman kerran. Eduskunnassakin asia on otettu esille. Toistaiseksi kaikki nämä vaatimukset ovat kaikuneet kuuroille korville.

Suomessa ja EU:ssa päättäjiä tuntuvat enemmän kiinnostavan ”laittoman maahanmuuton torjunta” kuin pakolaisten ja siirtolaisten oikeuksien turvaaminen. Amnesty vaatii ohjelmassaan EU:n turvapaikkapolitiikan parantamiseksi muun muassa, että EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan tulee perustua suojelun ensisijaisuuteen ja varmistaa että suojelua hakevat todella pääsevät EU:n alueelle. Yksi vaatimus on, että sellaisille henkilöille, joita ei voida palauttaa, annettaan laillinen asema, joka turvaa heidän ihmisoikeuksiensa toteutumisen. Myös Suomessa b-lupakäytäntöä on muutettava, jotta perusoikeudet turvattaisiin kaikille.

Turvapaikanhakijan oikeusturvan kannalta on välttämätöntä, että päätökset perustuvat luotettavaan tietoon. Ulkomaalaisvirasto ei ole toistaiseksi julkisesti perustellut, miten sillä voi olla parempaa tietoa Somalian tilanteesta kuin UNHCR:llä. Suomesta on myös käännytetty ihmisiä esimerkiksi Iraniin, jossa ihmisoikeustilanne on hälyttävä ja kuolemantuomiot yleisiä. Virheellisten päätösten seuraukset voivat olla hyvin kohtalokkaita, ja epäselvissä tapauksissa päätökset tulisi tehdä hakijan eduksi. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että epäselvissä tapauksissa päätös on aina kielteinen.

Myös kielteisen päätöksen perustelut on oltava selkeät, jotta hakija voi tehdä valituksen. Yksi ongelma on esimerkiksi suojelupoliisin lausunnot, joiden perusteella oleskelupa voidaan hylätä. Lausuntojen perusteluista ei kuitenkaan tarvitse kertoa hakijalle, vaan kielteisissä päätöksissä ilmoitetaan ainoastaan, että suojelupoliisi ei puolla oleskelulupahakemusta. Suomessa ongelmaan ovat kiinnittäneet huomiota Amnestyn lisäksi myös vähemmistövaltuutettu. Myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut langettavan päätöksen Romanialle vastaavassa tapauksessa. Sisäministeri Rajamäki ei kuitenkaan näe nykyisessä järjestelmässä mitään ongelmia.

Ulkomaalaisviraston toimintaa ei valvo mikään ulkopuolinen ja riippumaton taho. Säilöönottokeskuksen toiminnasta tai käännytysten toimeenpanosta ei ole kuin viranomaisten itsensä antamaa tietoa. Turvapaikanhakijoiden oikeusturvan varmistamisen kannalta olisikin välttämätöntä, että niin ulkomaalaisviraston kuin myös poliisin toimintaa turvapaikkaprosessissa seurattaisiin systemaattisesti.


***********************************************************************************
Jukan ja Markuksen kirjoittama juttu Politicus-lehteen Suomen turvapaikkapolitiikasta.